Vastuullisuus on luontainen osa liiketoimintaamme.

Olemme sitoutuneet edistämään liiketoimintaamme lähellä olevia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita sekä yhteiskunnan siirtymistä kohti hiilineutraaliutta. Yhtiömme on ollut mukana YK:n Global Compact aloitteessa vuodesta 2021.

Solwers etsii aktiivisesti uusia yhtiöitä osaksi konsernia. Sijoituspäätöksiä tehtäessä huomioidaan taloudellisten näkökohtien lisäksi vastuullisuuteen, kuten ympäristöosaamiseen, kiertotalouteen ja energia-alaan liittyvä erikoisosaaminen. Ne tukevat pitkän aikavälin menestystä sekä Solwersin visiota olla asiakkailleen ensisijainen kumppani uusien elinympäristöjen luovassa ja kestävässä suunnittelussa. Tytäryhtiöiden menestystä tuetaan mm. liiketaloudellisessa osaamisessa, innovoinnissa, osaamisen kehittämisessä sekä rahoituksessa. 

Solwersin oman suunnittelu- ja konsultointitoiminnan hiilijalanjälki on verrattain pieni. Yhtiö keskittyy ensisijaisesti vahvistamaan myönteistä ympäristökädenjälkeään mahdollistamalla positiivisia ympäristövaikutuksia asiakasprojekteissa ja koko arvoketjussa.

Konserniyhtiöiden vastuullisuuspalvelut ja ympäristöosaaminen tukevat vähähiilistä rakentamista, energiatehokkuutta ja kestävää elinkaarisuunnittelua sekä kiertotalouskäytäntöjä, luonnon monimuotoisuuden vahvistamista ja ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Käytännössä tämä näkyy projektitoimituksissa esimerkiksi rakennusmateriaalien kierrätyksenä, energiankulutuksen ja ympäristövaikutusten optimointina rakennuksen koko elinkaaren ajalle sekä luontopohjaisten ja vihreiden ympäristöjen suunnitteluna.

Vuoden 2025 aikana konserniyhtiöt osallistuivat useisiin hankkeisiin, joilla oli tunnustettua ympäristösuorituskykyä, mukaan lukien laajamittainen rakennushanke, jolle myönnettiin Joutsenmerkki. Tällaiset toimeksiannot havainnollistavat, miten Solwersin osaaminen auttaa asiakkaita saavuttamaan korkeat vastuullisuusstandardit ja luomaan samalla pitkäaikaista arvoa.

Useat Solwers-yhtiöt ovat laatineet ympäristöohjelmia, ja joillakin tytäryhtiöillä on ympäristö- ja laatuun liittyviä akkreditointeja, kuten EcoVadis Gold, Ekokompassi ja ISO 14001 -sertifiointi.

Työntekijöiden hyvinvointi on Yhtiölle keskeinen arvo. Tytäryhtiöiden kevyt integraatiomalli tukee itsenäisyyttä ja ketteryyttä sekä mahdollistaa paikallisten ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisen, mukaan lukien henkilöstöedut. Samalla konserni edistää tytäryhtiöiden välistä yhteistyötä ja kuulumista monialaiseen asiantuntijayhteisöön. Henkilöstön osaamista kehitetään säännöllisillä ja monipuolisilla koulutusohjelmilla.​

Konsernilla on erillinen ohjeistus yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi, jonka tavoitteena on varmistaa kaikille työntekijöille syrjimätön, turvallinen ja kunnioittava työympäristö.​

Korkea työtyytyväisyys on yhtiölle ensiarvoisen tärkeää. Työtyytyväisyyttä mitataan henkilöstön nettosuositteluindeksillä (eNPS*). Vuonna 2025 henkilöstökyselyn vastausprosentti oli 75 % (2024: 66 %), ja henkilöstön eNPS nousi tasolle +30 (2024: +25), mitä pidetään erittäin hyvänä. Tulokset vaihtelevat tytäryhtiöittäin, ja suurimmat haasteet ovat niissä yhtiöissä, joissa töitä ei ole riittävästi tarjolla. Kehittämistoimenpiteiden etenemistä seurataan vuoden aikana.​

Solwers huomioi yhteiskuntavastuun osana toimintaansa ja toimii vastuullisena yrityskansalaisena paikallisesti toimintamaissaan. Vuonna 2025 yhtiö teki lahjoituksia valikoiduille hyväntekeväisyyskohteille Suomessa ja Ruotsissa.​

__​

* Työntekijöiden nettosuositteluindeksi (eNPS) kertoo, kuinka halukkaita työntekijät ovat suosittelemaan yritystä työpaikkana ystävilleen tai kollegoilleen. eNPS antaa arvon välillä -100 ja 100, ja tulos alle 0 = parantamisen varaa, 0-20 = hyvä, 20-50 erittäin hyvä, yli 50 erinomainen. Lähde: eletive.com​

Solwers noudattaa hyvää hallintotapaa ja pyrkii toimimaan avoimesti ja läpinäkyvästi. Konsernilla on yhteinen Code of Conduct -toimintaohjeisto sekä anonyymi ilmoituskanava epäiltyjä väärinkäytöksiä varten. Vuonna 2025 kanavan kautta raportoitiin yksi epäilty tapaus, joka ei selvitystyön jälkeen johtanut jatkotoimenpiteisiin.​

Raportointivuoden 2025 aikana Yhtiö kehitti edelleen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintoja sekä paransi tietoisuutta tietoturvasta ja tekoälyn sekä sosiaalisen median vastuullisesta käytöstä. Solwers ylläpitää myös toimintamalleja poikkeustilanteita ja kriisinhallintaa varten.

Uutisia vastuullisuudesta

Whistleblowing-ilmoituskanava

Solwers haluaa toimia vastuullisesti ja avoimesti. Haluamme varmistaa, että eettistä toimintaohjettamme noudatetaan ja saamme tiedon mahdollisista huolenaiheista ja rikkomuksista. On tärkeää, että mahdollisista huolenaiheista ja rikkomuksista ilmoitetaan.

Epäillyissä tapauksissa rohkaisemme sinua ottamaan meihin yhteyttä. Solwers-yhtiöissä ensisijaisena kontaktihenkilönä on oma esihenkilösi, asiakkaana tai muun sidosryhmän edustajana ota yhteyttä yhteyshenkilöösi Solwers-yhtiöissä. Jos sinusta tuntuu, ettet voi kertoa tietojasi avoimesti, voit myös kertoa huolestasi nimettömänä tämän yhteydenotto- ja ilmoituskanavan avulla: WhistleB, Whistleblowing Centre.

Nimettömyyden varmistamiseksi ilmoituskanavaa hoitaa ulkopuolinen kumppani, WhistleB. Ilmoitusmenettely on salattu ja salasanalla suojattu. Saat kanavassa tarkat ohjeet ilmoituksen tekemiselle.

Whistleblowing-ilmoituskanavastamme vastaa:

Nina Nikander

Nina Nikander
Henkilöstöjohtaja, Solwers Finland
nina.nikander@solwers.fi
+358 50 363 8314

Scroll to Top