Ura meillä
Tarjoamme henkilöstöllemme puitteet kasvulle ja jatkuvalle kehittymiselle. Vaalimme erilaisia yrityskulttuureja, jotka houkuttelevat erilaisia osaajia sekä motivoivat ja innostavat. Sloganimme ”We are Solwers” heijastaa sekä yhdessä tekemisen kulttuuriamme että kykyämme ratkaista asiakkaiden ongelmat eri kyvykkyyksiä yhdistämällä.
We are experts. engineers. architects. Solwers.
Tule meille töihin!
Olemme vastuullinen työnantaja ja tarjoamme innostavan työympäristön oman alansa huippuosaajille. Palkkaamme jatkuvasti joukkoomme ammattitaitoisia ja innostuneita asiantuntijoita, jotka haluavat kehittää omaa erikoisosaamistaan sopivan kokoisissa työyhteisöissä, joilla on oma identiteettinsä ja vahvat paikalliset perinteet. Taustalla oleva konsernirakenne tarjoaa myös polkuja urakehitykselle.
Avoimet työpaikat konsernissa
Meillä töissä
Solwers-yhtiöissä on jo yli 600 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa ja määrä kasvaa koko ajan. Yhtiöt toimivat omalla nimellään ja identiteetillään. Tiiviissä asiantuntijatiimeissä osaamista jaetaan ja työssä oppii joka päivä.
Työtämme ohjaavat yhteiset arvot:
- Intohimo: Jatkuva kehittäminen vaatii intohimoa ja vahvaa sitoutumista. Tekemisen palo vie meitä eteenpäin.
- Monimuotoisuus: Vahvuutenamme on olla moniääninen. Yhdessä olemme enemmän.
- Avoimuus: Toimintamme on avointa ja läpinäkyvää. Olemme aina uteliaita ja avoimia uusille ideoille.
Elämässä on muutakin kun työ.
Meille Solwers-yhtiöissä henkilöstön hyvinvointi on tärkeää. Haluamme, että työn ja vapaa-ajan suhde on tasapainossa, ja kannustamme henkilöstöämme huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Yhteiset henkilöstötapahtumat ja tiimipäivät pönkittävät yhteishenkeä. Mikäli olet oman alasi tunnustettu tekijä tai palat halusta kehittää itseäsi asiantuntijana, katso Solwers-yhtiöiden avoimet työpaikat.