Uratarinoita

Samuli Ojanperä

Diplomi-insinööri, Teknillinen korkeakoulu, 2008

Aloitin vuoden 2022 alusta Pontekin toimitusjohtajana. Työt ovat lähteneet mukavasti käyntiin: minut on otettu hyvin vastaan ja olo on tervetullut. Kokonaisuuden johtamisen ohella toimitusjohtajan kontolle kuuluu paljon myyntipainotteista hommaa, mutta myös asiantuntijatehtäviä.

Aiemmin työskentelin rakennesuunnittelun toimialapäällikkönä Rockplanilla, joka myös kuuluu Solwersiin. Esimiestehtävien lisäksi vedin paljon projekteja ja tein suunnittelutyötä, joka on kuitenkin se mielenkiintoisin puoli näissä tehtävissä. Kyllä insinööri tykkää aina ratkoa pulmia!

Pontekin toimitusjohtajan vaihdos oli osa kokonaisuutta, jossa Rockplanin rakennesuunnittelutoiminta siirtyi Pontekiin. Rakennesuunnittelun osalta Pontek ja Rockplan ovat tehneet yhteistyötä aikaiseminkin, joten yritys ei ollut ennestään täysin vieras. Rockplanin kanssa jatkamme tiivistä yhteistyötä eri hankkeissa nyt ja jatkossakin.

Pontekin olen aina mieltänyt korkean osaamiskulttuurin yritykseksi. Meillä on yhteensä kolmisenkymmentä asiantuntijaa talo- ja siltatoimialalla. Käynnissä on parhaillaan sukupolvenvaihdos: nuorempia suunnittelijoita on tullut taloon samalla, kun uransa loppupuolella olevat siirtyvät eläkkeelle. Odotan, että pääsen ensimmäistä kertaa osallistumaan työntekijöiden vuosittain järjestämään suunnistustapahtumaan, jolla on pitkät perinteet.

Solwersissa yhdistyy hienosti yritysten mahdollisuus tarjota ja tehdä yhdessä suurempia projekteja kuin mitä yksin olisi mahdollista ja samalla säilyttää oma identiteetti. Työntekijälle suurempaan kokonaisuuteen kuuluminen tuo varmuutta sekä hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön ja eri aloihin tutustumiseen. Muiden solwerslaisten kanssa voi vaihtaa ajatuksia ja nähdä läheltä, miten muut työskentelevät. Ollaan eri yrityksissä, mutta ollaan kaikki omaa porukkaa.

“Työntekijälle suurempaan kokonaisuuteen kuuluminen tuo varmuutta sekä hyvät mahdollisuudet yhteistyöhön ja eri aloihin tutustumiseen.”

Karen Branick

Bachelor of Architecture, Carnegie Mellon University 2011

I started working as an architect with Arkkitehdit Davidsson & Tarkela last year. My current projects are in Helsinki: I am working as a project architect on the Skatta Hotel project, and as an architect in the Solwers Circular Economy Building Block project.

The office has a really interesting, wide-ranging portfolio of projects. Each project presents exciting challenges that require a high level of expertise and attention to detail. Our work community values collaborative teamwork, sustainability, and quality design and management. As part of the Solwers network, we also have a unique opportunity to draw upon the knowledge of the larger Solwers community.

“I would recommend both ADT and Solwers to my colleagues, I enjoy working here!”

Theodora Neromylioti

Månadens medarbetare, Stockholm

Hon är ursprungligen från Agios Stefanos, en förort till Aten i Grekland. Men för några år sedan bestämde sig Theodora Neromylioti för att flytta från sitt hemland och skapa sig en annan framtid. Det ekonomiska läget i Grekland var kritiskt och hon upplevde att hennes utvecklingsmöjilgheter i konsultbranschen var väldigt begränsade. Idag är vi stolta över att Theodora valde just Licab som sin arbetsplats. Här jobbar hon som miljökonsult på vårt Stockholmskontor, bland annat med Trafikverkets projekt för Riksväg 55.

– Där projekterar jag bland annat avvattningen av vägen. Men Licab är ett relativt litet företag som ger mig chansen att göra många olika uppgifter. Det gillar jag, säger Theodora Neromylioti, som speciellt gillar projekt där hon får vara mycket ute i fält.

I Grekland rådde en annan kultur i konsultbranschen som hon upplevde som väldigt hierarkisk.

– Som junior konsult var det svårt att få inflytande och göra sin röst hörd. Det var tråkigt. I Sverige läste jag in en masterexamen på KTH och jobbade ett kort tag på WSP innan jag hittade till Licab. Här är en helt annan inställning, ledningen vill att du ska lära dig och utvecklas. Jag trivs med mina kollegor och jag har en väldigt positiv chef!

Även om kulturerna skiljer sig åt i konsultbranschen så finns det stora likheter mellan Sverige och Grekland vad gäller arbetssätt, processer och regelverk, eftersom båda länderna tillhör EU.

– Just nu arbetar jag med en viltpassage och det var något jag fick göra även i norra Grekland. Där var det björnar och vargar som skulle passera, och här i mellansverige är det älg och rådjur!

“Här är en helt annan inställning, ledningen vill att du ska lära dig och utvecklas. Jag trivs med mina kollegor och jag har en väldigt positiv chef!”

Tiina Huttunen

Diplomi-insinööri, Oulun yliopisto, 2012

Tulin töihin Finnmap Infraan tänne Pasilaan tammikuussa 2020. Olen rakennuttamispalveluista vastaava henkilö eli osastopäällikkö. Tehtävänäni on kasvattaa osastoa, hankkia meille töitä ja kehittää osaston toimintaa. Projektien ja henkilöstön määrä onkin saatu hyvään kasvuun tultuani taloon! Olen myös yhdistävä linkki rakennuttamispalveluiden ja muiden osastojen välisessä yhteistyössä.

Olen viihtynyt hyvin työssäni. Finnmappilaiset ja muut solwerslaiset, joihin olen ehtinyt tutustua vaikuttavat oikein mukavalta ja rennolta sakilta. Työyhteisö on tiivis ja erittäin positiivisesti virittäytynyt, tuemme ja tsemppaamme toinen toisiamme! Yli osasto- ja yritysrajojen toimivassa projektitoiminnassa on ilo olla mukana. Myös työyhteisön laaja-alainen kokemus ja ammattitaito on jotain, mistä on hyvä ammentaa lisää oppia itse kullakin. Korona-aika on tietysti ikävästi vaikuttanut siihen, kuinka voimme tavata toisiamme ja järjestää yhteisiä tapahtumia. Toivottavasti näidenkin osalta päästään pian takaisin lähelle ”normaalia”, sillä viihdymme hyvin myös toistemme seurassa työajan ulkopuolella.

“Voin suositella Finnmap Infraa ja Solwersia työnantajina. Monipuolisuus ja helposti lähestyttävyys ovat vahvuuksiamme. Meillä työntekijöistä huolehditaan niin töissä kuin vapaa-ajallakin.”

Haluatko liittyä osaajiimme?

Scroll to Top