Arkkitehti Niklas Mahlberg on nimitetty Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy:n (aDT) toimitusjohtajaksi syyskuusta 2020 alkaen. Hän siirtyi tehtävään varatoimitusjohtajan paikalta, jossa hän aloitti viime maaliskuussa. Edellinen toimitusjohtaja Aki Davidsson jatkaa hallituksen puheenjohtajana.
Niklaksella on vahva osaaminen julkisten rakennusten suunnittelusta. Vuosina 2005–2020 hän työskenteli pääsuunnittelijana ALA Arkkitehdeillä. Viime vuosien merkittävimpiin töihin sisältyy muun muassa keskustakirjasto Oodi sekä Keilaniemen ja Otaniemen metroasemat.
Toimitusjohtajana Niklas haluaa kehittää edelleen aDT:n asiantuntemusta julkisista rakennuksista ja vaativien arvokkaiden rakennusten peruskorjauksista. Näiden tukijalkojen rinnalle kehitetään osaamista rakentamisen kiertotaloudesta, joka tulee tulevaisuudessa entistä vahvemmin mukaan kaikkeen rakentamiseen.
Niklas pitää tärkeänä osallistavan toimistokulttuurin vahvistamista ja luovan tekemisen kehittämistä.
– Haluamme tietysti olla houkutteleva työpaikka. Henkilöstömäärän osalta tavoitellaan myös maltillista kasvua. Tarkoituksena on myös lisätä arkkitehtikilpailutoimintaa, joissa menestyminen tarjoaa paitsi näkyvyyttä myös mahdollisuuden edelleen vahvistaa toimiston profiilia laaja-alaisena laatutoimistona.
Solwersissa Niklas näkee monia hyötyjä: konserni tuo yhteystyötahot luontevasti lähelle ja tarjoaa useampia silmiä ja korvia markkinoiden suuntaan. Yhteistyö ”saman yrityksen” erityisasiantuntijoiden kanssa mahdollistaa laajojen palvelupakettien tarjoamisen asiakkaille.