Solwers ja Inmeco Oy Rakennuskonsultit ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Jyväskylässä ja Seinäjoella toimiva rakentamisen asiantuntijapalveluita tarjoava Inmeco siirtyy osaksi Solwers-konsernia.
” Haemme jatkuvaa kasvua ja Inmeco vahvistaa tarjontaamme projektijohtamisen asiantuntemuksellaan. Olemme iloissamme voidessamme toivottaa heidät tervetulleeksi Solwers-konserniin,” hallituksen puheenjohtaja Leif Sebbas toteaa.
“Tällä kaupalla vahvistamme hyvässä vauhdissa olevaa kasvua ja saamme toimintaamme leveämmät hartiat. Solwers tuo osaamista kasvuun ja toimii hyvänä taustatukena yrityksellemme. Jatkamme toimintaa omalla nimellämme ja tiimillä,” toimitusjohtaja Pasi Korhonen kertoo.
Inmeco Oy Rakennuskonsultit on perustettu 1987 ja sen osaaminen keskittyy rakennuttamiseen ja valvontaan: palveluita on tarjolla koko rakentamisen elinkaarelle ja lisäksi Inmecon asiantuntemusta edustavat lämpökuvaukset sekä tiiveysmittaukset, joilla parannetaan energiatehokkuutta ja sisäilman laatua. Inmeco työllistää 18 henkilöä.
Yli 300 henkilöä työllistävä Solwers-konserni koostuu tällä hetkellä yhteensä 20 suunnitteluun, projektijohtoon ja digitaalisten palvelujen tarjoamiseen erikoistuneesta yrityksestä Suomessa ja Ruotsissa. Solwers-konsernin vuoden 2020 pro forma -liikevaihto oli yli 42 miljoonaa euroa. Kasvua haetaan edelleen yritysostoin sekä omilla nimillään toimivien tytäryhtiöiden toiminnan kehitystä tukemalla.
Lisätietoja:
Leif Sebbas, hallituksen puheenjohtaja, Solwers Oyj, p. 0500-447744
Pasi Korhonen, toimitusjohtaja, Inmeco Oy Rakennuskonsultit, p. 0400-643892