Suunnittelemme yksilöllisiä ja kestäviä elinympäristöjä
Me olemme Solwers
Solwersin missiona on luoda yksilöllisiä ja oivaltavia ratkaisuja elinympäristöihin. Pyrimme kehittämään ja luomaan asiakkaillemme parhaita ratkaisuja uteliaina, oppimalla erilaisista näkemyksistä ja menetelmistä. Visiona on olla asiakkaille ensisijainen kumppani uusien elinympäristöjen luovassa ja kestävässä suunnittelussa.
Solwers toimii yhtiöidensä kasvualustana. Yhdessä voimme hyödyntää laajaa palveluportfoliota samalla kun säilytämme yhtiöidemme yrittäjyyskulttuurin, itsenäisyyden ja joustavuuden. Solwers Oyj on listattu Nasdaq Helsinki First North -markkinapaikalla.
Ajankohtaista

Solwers on mukana Sijoittaja 2025 -tapahtumassa
Tule tapaamaan meitä ja kuulemaan Solwersin tuoreimpia kuulumisia Sijoittaja 2025 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 26.11.2025.

ELE Engineering nimittää Anna Wahlbergin toimitusjohtajaksi
Anna Wahlberg on nimitetty ELE Engineering AB:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta 2025.

Davidsson Tarkela Siren Arkkitehdit astuu arkkitehtuurin uuteen aikakauteen
Kaksi arvostettua arkkitehtitoimistoa yhdistyi, osaaminen laajeni ja uusi nimi syntyi.
Tiedotteet
Yhtiötiedotteet
Johdon liiketoimet
Solwers Oyj - johdon liiketoimet
Lue lisää »Johdon liiketoimet
Solwers Oyj - johdon liiketoimet
Lue lisää »Lehdistötiedotteet
Lehdistötiedotteet
Solwersin ruotsalaisyhtiö WiseGate ostaa Odigon
Lue lisää »Lehdistötiedotteet
Solwersille ensimmäinen yritysosto Puolassa
Lue lisää »
Elämää Solwersilla
Meille Solwers-yhtiöissä henkilöstön hyvinvointi on tärkeää. Vaikka teemme työtämme intohimolla, elämässä on muutakin. Kannustamme henkilöstöämme huolehtimaan työn ja vapaa-ajan suhteen tasapainosta, ja tuemme hyvinvoinnin ylläpidossa.


