Vauhtia vihreään siirtymään – Solwers osakkaaksi ympäristöalan konkareiden startupiin

Yhdessä Solwersin kanssa Kari & Pantsar Co. tavoittelee palveluiden laajentamista kohti luontopositiivista rakennettua ympäristöä.

Emma Kari ja Mari Pantsar

Solwers vahvistaa yhtiöidensä läsnäoloa ekologisissa ja ympäristöpalveluissa ja on sopinut osakkuudesta Kari & Pantsar Oy:ssä tiistaina 23.1.2024. Omistusosuus on kolmannes yhtiön osakekannasta.  

Kari & Pantsar Co. on ympäristökonsultointiin keskittyvä muutostoimisto, joka auttaa yrityksiä minimoimaan ympäristö- ja ilmastovaikutuksiaan, vastaamaan lisääntyviin raportointivaatimuksiin ja toimimaan edelläkävijöinä biodiversiteetti-, ilmasto- ja kiertotaloustiekarttojen laadinnassa. Yrityksen palveluihin kuuluu myös johdon strateginen vastuullisuuskonsultointi, ekologiset kompensaatiot, luontopohjaiset ratkaisut, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä edelläkävijäverkostot.

Toukokuussa 2023 käynnistynyttä toimintaa luotsaavat Suomen ympäristö- ja ilmastoministerinä toiminut Emma Kari sekä Sitran kestävyysratkaisujen johtajana toiminut Mari Pantsar. Vajaan vuoden aikana tiimin koko on kasvanut seitsemään ympäristö- ja ilmastoasiantuntijaan. Asiakaskuntaan kuuluu jo suuria ja pk-yrityksiä, kaupunkeja sekä finanssialan toimijoita Suomessa. Yhtiössä on suunnitteilla nimenvaihdos ja pyrkimys yhteistyöhön myös kansainvälisten toimijoiden kanssa.    

”Luontokadon pysäyttämisellä ja ilmastoratkaisuilla on jo kova kiire. Siksi meille on tärkeää kasvattaa vaikuttavuuttamme. Solwers on tähän loistava kumppani. Yhdessä Solwers-yhtiöiden kanssa voimme laajentaa tarjontaamme kohti luontopositiivista rakennettua ympäristöä ja maailmaa. Ilmastoratkaisujen rinnalla edelläkävijäyritykset ovat jo tarttuneet luontokadon pysäyttämiseen. Liiketoimintamahdollisuuksien, sääntelyn ja sidosryhmien vaatimusten sekä yritysten oman vastuullisuuden myötä aihe nousee kaikkien agendalle”, toteavat Emma Kari ja Mari Pantsar.

“Näemme yhteistyössä suuren markkinapotentiaalin ja mahdollisuuden kehittää myös konserniyrityksiämme. Emman ja Marin liiketoiminta on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja haluamme tarjota puitteet toiminnan nopealle kasvulle. Olemme ylpeitä siitä, että he ovat valinneet Solwersin osakkaaksi ja kumppaniksi tälle kasvumatkalle. Asiakasprojekteissa pyrimme jättämään kädenjäljen, joka ohjaa kohti kestävämpää yhteiskuntaa ja tulevaisuutta”, kommentoi Leif Sebbas, Solwersin hallituksen puheenjohtaja.

Mari Pantsar on toiminut Solwersin hallituksen jäsenenä vuodesta 2019, mutta ei hallitusroolissaan osallistunut aiheeseen liittyvään päätöksentekoon.  

Scroll to Top