Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy (aDT) suunnitteli Lahden kaupungintalon peruskorjauksen, joka valmistui syyskuussa 2023. Mittavan peruskorjauksen myötä Lahden kaupungintalo vastaa nykypäivän tarpeita, rakennuksen toimivuutta, viihtyisyyttä ja saavutettavuutta parannettiin. Siitä on tullut aktiivinen osa kaupunkilaisten arkea.
Eliel Saarisen suunittelema ja vuonna 1912 valmistunut, myöhäisjugendista tyyliä edustava kaupungintalo on yksi Lahden merkittävimmistä rakennuksista. Se on listattu arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi ja valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
Kaupunginhallinnon lisäksi rakennuksessa on aiemmin toiminut palokunta, poliisilaitos ja vankilasellit sekä kirjasto. 1930-luvulla rakennettiin laajennus, joka sulki pihan rakennuksen eteläpuolelle. Laajan tulipalon jälkeen rakennus kunnostettiin ja palautettiin alkuperäiseen väriensä 1980-luvulla.
Huolellinen konservointityö toteutettiin alkuperää kunnioittaen ja eri aikakausien rakennushistoriaa vaalien yhteistyössä viranomaisten ja Museoviraston kanssa. Uusina elementteinä rakennus sai katetun sisäpihan sekä uuden sisäänkäynnin tornin alta. Rakennuksen koko on 5315m2.






Lahden kaupunki myönsi aDT:n Jaana Tarkelalle ja Aki Davidssonille Lahden kaupungintalon ansioituneesta korjaus- ja perusparannushankkeesta Apoli-tunnustuksen.
”Kaupungintalon perusparannuksen suunnittelu on ollut hyvin kunniakasta ja uramme kruunaus. Suomen rakennuskannassa on suhteellisen rajallinen määrä suojeltuja historiallisesti merkittäviä rakennuksia, ja tämä on ehdottomasti yksi niistä.”