Useita kilpailuja voittanut ja monista merkittävistä suunnittelukohteista vastannut aDT Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy liittyy osaksi Solwers-konsernia. Rakennusalan kokeneista erikoisasiantuntijoista koostuva Solwers Oyj vahvistaa samalla toimintaansa arkkitehtisuunnittelun alueella. Uusimman kaupan myötä Solwersiin kuuluu nyt yhdeksän yhtiötä, joissa työskentelee noin 200 henkilöä.
aDT Oy:n merkittävimpiä suunnittelukohteita ovat olleet muun muassa Kampin keskuksen liikenneterminaalit, KPMG:n pääkonttorirakennus Helsingin Töölönlahdella, Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaaressa, Helsingin Messukeskuksen laajennus Halli 7 sekä Helsingin kaupunginmuseo Torikortteleissa. Lisäksi yhtiöllä on takanaan lukuisia vaativia peruskorjaus- ja laajennushankkeita julkisille ja yksityisille tilaajille.
– aDT Oy on toteuttanut pitkän toimintansa aikana monia hyvin erilaisia rakennushankkeita. Vahvimpina toiminnan tukijalkoja ovat vaativat suojeltujen arvorakennusten peruskorjaukset ja uudisrakennushankkeet sekä monenlaiset kehityshankkeet kaavasta toteutukseen, kertoo yhtiön osakas Aki Davidsson.
– aDT Oy täydentää erinomaisesti Solwersin asiantuntijaverkoston palveluita. Voimme nyt tarjota hyvinkin laajoja kokonaisuuksia alan parhaiden tekijöiden toteuttamina, kertoo Solwers Oyj:n toimitusjohtaja Leif Sebbas. – Solwersin laajentuminen on tuonut mukanaan myös positiivisen henkilöstötarpeen. Tavoitteenamme on rekrytoida tänä vuonna yli kaksikymmentä uutta asiantuntijaa erityyppisiin tehtäviin, Sebbas jatkaa.
Solwers aloitti laajentumisensa viime vuonna, ja konserni koostuu nyt yhdeksästä omien alojensa huippuyrityksestä. Suomessa Solwers-yhtiöitä ovat aDT Oy:n lisäksi Polyplan Oy, Finnmap Infra Oy, Oy Rockplan Ltd., Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy, Varsinais-Suomen Kalliotekniikka Oy, Accado Oy Ab, Insinööritoimisto Pontek Oy ja konsernin emoyritys Solwers Oy sekä Ruotsissa Rockplan Sweden Ab.
Solwersin keskeisenä liikeideana ovat kustannustehokkaat ja kannustavat työyhteisöt, joissa on minimoitu turha byrokratia ja raportointi. Tämä antaa yhtiöiden asiantuntijoille mahdollisuuden keskittyä täysipainoisesti asiakasprojektien korkealaatuisten ratkaisujen hoitamiseen.
– Solwersin strategiana on laajentua edelleenkin huippuyhtiöiden verkostona. Kilpailukykymme perustuu kokeneiden ja erikoistuneiden yhtiöiden verkostoon ja jokaisen verkostossa mukana olevan yhtiön omaan toimintaan. Kaiken lisäksi hyötynä on verkoston tuoma lisätuki toiminnan kehittämiseen ja asiakaspalveluun, toimitusjohtaja Sebbas korostaa.