ROCKPLAN on nimittänyt DI Matti Kalliomäen toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa toimessa syyskuun alkupuolella. Nykyinen toimitusjohtaja DI Jarmo Roinisto siirtyy ROCKPLANin hallituksen puheenjohtajaksi ja asiakasprojektien johto- ja asiantuntijatehtäviin.
Matti Kalliomäellä on vahvat näytöt asiantuntijaorganisaation johtamisesta sekä pitkä kokemus kalliorakentaminen konsultoinnista ja suunnittelusta. Hän on työskennellyt yli 30 vuoden ajan Saanio & Riekkola Oy:ssä (v. 2014 alkaen A-Insinöörit / S&R) mm. osastopäällikön, suunnittelujohtajan ja viimeksi hankekehitysjohtajan tehtävissä.
Erityiskohteiden ja suurien hankkeiden johto on tuonut Matille laaja-alaisen näkemyksen infrahankkeista. Merkittäviä Matin johtamia hankkeita ovat esimerkiksi keskustan maanalainen huoltotunneli Helsingissä, ONKALO ydinjätteen tutkimuslaitos Eurajoella sekä P-Hämppi ja Rantatunneli Tampereella.
Matti Kalliomäen tuoma kattava osaaminen sopii erinomaisesti ROCKPLANille, joka on päässyt uudistetun organisaation avulla ja Solwersin konsernin omistamana yhtiönä tänä vuonna hyvään vauhtiin.
Lisätietoja:
Median yhteydenottoja varten: Toim. joht. Jarmo Roinisto, p. 0400 400 218