Kaarle Korhonen Finnmap Infran uudeksi toimitusjohtajaksi

DI Kaarle Korhonen on nimitetty Finnmap Infra Oy:n toimitusjohtajaksi 1.6.2021 alkaen. Hän on toiminut AFRY Finlandissa ja Pöyryllä väyläinfran toimialuejohtajana vuodesta 2015 lähtien. Sitä ennen hän on työskennellyt Ahma-insinöörit Oy:ssä ja Lemcon Oy:ssä projektipäällikön ja projekti-insinöörin tehtävissä.

Finnmap Infran toimitusjohtajana oman toimensa ohessa työskennellyt Solwers- konsernin toimitusjohtaja Stefan Nyström pääsee nyt keskittymään nopeasti kasvavan Solwersin kehittämiseen. ” Olen hyvin iloinen saadessamme Kaarlen kaltaisen kokeneen osaajan johtamaan Finnmapia. Hän tuo mukanaan laaja-alaista kokemusta infrahankkeista eri osapuolten näkökulmasta sekä kokemusta yhteistoimintamallien soveltamisesta rakennushankkeiden toteutuksessa.”

” Odotan mielenkiinnolla, että pääsen tutustumaan vielä paremmin Finnmapin osaavaan ja yrittäjähenkiseen henkilöstöön ja työskentelemään heidän kanssaan yhdessä, sekä jatkamaan yrityksen edelleen kehittämistä infrasektorilla,” Kaarle Korhonen sanoo.


 
Scroll to Top