+ Kaikki palvelualamme

Projektinjohto

Ammattitaitoiset projektijohtajamme vastaavat siitä, että hankkeen suunta on oikea ja työt saadaan maaliin aikataulussa. Projektijohtopalvelumme soveltuvat monipuolisiin ja eri kokoisiin hankkeisiin. Vahvalle projektinjohdon ammattilaiselle on tarvetta erityisesti silloin, kun hankkeessa tarvitaan osapuolten välistä tiivistä yhteistyötä ja ratkaisukeskeisyyttä. Projektinjohtopalvelumme selkein etu on sen selkeys – tiedät aina kenen puoleen kääntyä hankkeeseen liittyen.

Palvelumme

Teollisuuden projektinjohto

Hoidamme monipuolisten hankkeiden projektinjohdon ammattitaidolla. Vahvuuksiimme kuuluvat myös projektit, joissa budjetti on suuri, hankkeeseen liittyy mahdollisia riskejä tai hanke on pakko aloittaa puutteellisilla suunnitelmilla.

Pystymme laajalla asiantuntemuksellamme auttamaan riskienhallinnassa esimerkiksi tilanteessa, jossa ei ole varmuutta, mitä purkutöissä tulee vastaan, tai jos rakenteilla on tuotantolaitos, joka vaatii toiminnan ja laitteiden tilantarpeen puolesta erityisjärjestelyjä. 

Saat käyttöösi erinomaisen asiantuntevan työmaaorganisaation ja yhden vastuullisen tahon, jonka kanssa hoidat kaikki hankkeeseen liittyvät asiat, kysymykset ja ongelmat. Osaavan projektinjohdon avulla kustannukset pysyvät kurissa ja aikataulu pitää. 

Tutustu Solwersin palveluntarjoajiin

Inmeco Oy – Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa 
Kun valitset Inmecon johtamaan rakennusprojektiasi, saat käyttöösi erinomaisen asiantuntevan työmaaorganisaation ja yhden vastuullisen tahon, jonka kanssa hoidat kaikki hankkeeseen liittyvät asiat, kysymykset ja ongelmat. 

Falk Construction Management, Tukholma
Olemme asiantuntija  tuotantovaiheessa olevien sopimusten tekemisessä, joissa hankinnan, tuotannon, riskienhallinnan, työympäristön, ajan ja talouden tuntemus ovat välttämättömiä onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi.

Licab AB, Luleå & 5 muuta toimistoa
Tarjoamme pätevää  projektinhallintaa ja huippuosaamista kaikilla teknologian aloilla infrastruktuuri-, yhteiskunta- ja teollisuusprojekteissa, kuten tie- ja rautatierakentaminen, sähkö ja automaatio, vesivoima, rakentaminen sekä ympäristön rakentaminen.

Palvelumme

Rakennuttamisen projektinjohto

Kun työmaan ja talotekniikan valvonta on meidän käsissämme, olemme konkreettisesti työmaalla toimimassa tilaajan edunvalvojana. Varmistamme, että työt tehdään suunnitelmien mukaisesti ja asetuksia noudattaen. Laadimme tarkastuksista viralliset pöytäkirjat ja teemme tarvittavat viranomaisselvitykset. Valvomme etujasi!

Tutustu Solwersin palveluntarjoajiin

Inmeco Oy – Jyväskylä, Vaasa, Seinäjoki 
Kun valitset Inmecon johtamaan rakennusprojektiasi, saat käyttöösi erinomaisen asiantuntevan työmaaorganisaation ja yhden vastuullisen tahon, jonka kanssa hoidat kaikki hankkeeseen liittyvät asiat, kysymykset ja ongelmat. Inmecon osaavan projektinjohdon avulla kustannukset pysyvät kurissa, aikataulu pitää ja lopputulos saattaa jopa ylittää odotukset. 

Insinööritoimisto W. Zenner Oy – Helsinki
Tarjoamme työmaavalvontaa niin omiin kuin muiden toimistojen suunnittelemiin kohteisiin. Työmaan valvojina olemme tilaajan edunvalvojia. Olemme tunnettuja tarkkuudestamme ja kovasta vaatimustasostamme kohteissa. 

LVI-Insinööritoimisto Meskanen Oy – Oulu 
Toimimme hankkeissa asiakkaan edunvalvojana varmistaen, että asennukset tehdään suunnitelmien mukaisesti ja asetuksia noudattaen. Valvontaan sisältyy työn aikaiset välitarkastukset, käyttöönottoon liittyvät toimenpiteet ja projektin valmistuttua lopputarkastus. Hankkeen aikana laadimme tarkastuksista viralliset pöytäkirjat ja teemme tarvittavat viranomaisselvitykset. Tarjoamme LVIA-valvontaa rakennuttajille, rakennusliikkeille, julkisen sektorin toimijoille sekä yrityksille.  

Falk Construction Management, Tukholma
Olemme asiantuntija  tuotantovaiheessa olevien sopimusten tekemisessä, joissa hankinnan, tuotannon, riskienhallinnan, työympäristön, ajan ja talouden tuntemus ovat välttämättömiä onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi.

Palvelumme

Riskienhallinta

Riskienhallinnalla varaudut seurauksiltaan merkittäviin kielteisiin tapahtumiin, jotka vaikuttavat hankkeesi kulkuun ja lopputulokseen. Riskien järjestelmällisellä määrittelyllä, kartoittamisella ja ennakoimisella ongelmat on mahdollista havaita ajoissa ja korjaavat toimenpiteet pystytään tekemään riittävän varhain. Tunnistamme riskit ja niiden suuruudet, arvoimme tarvittavat toimenpiteet sekä niihin liittyvän päätöksenteon ja käsittelyn ja määrittelemme parannustoimenpiteet.

Tutustu Solwersin palveluntarjoajiin

Inmeco Oy – Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa 
Pystymme laajalla asiantuntemuksellamme auttamaan riskienhallinnassa esimerkiksi tilanteessa, jossa peruskorjauksen yhteydessä ei ole varmuutta siitä mitä purkutöissä paljastuu, tai jos rakenteilla on tuotantolaitos, joka vaatii toiminnan ja laitteiden mahtumisen puolesta erityisjärjestelyjä. 

Falk Construction Management, Tukholma
Olemme asiantuntija  tuotantovaiheessa olevien sopimusten tekemisessä, joissa hankinnan, tuotannon, riskienhallinnan, työympäristön, ajan ja talouden tuntemus ovat välttämättömiä onnistuneen tuloksen saavuttamiseksi.

Palvelumme

Laadunvalvonta

Meidän avullamme otat rakennustöiden riskit tarkkaan hallintaan. Rakennusalalla riskit liittyvät rakenteiden lisäksi muun muassa suunnitteluun, aikatauluihin, kustannuksiin, alihankintoihin, tiedonvälitykseen, työturvallisuuteen, työmaan logistiikkaan sekä ympäristöön ja ihmisten toimintaan. Työmaavalvojana huolehdimme siitä, että työt rakennuskohteessa tehdään rakennusmääräysten ja hyvän rakennustavan mukaisesti.

LVIA-valvontaan kuuluu myös suunnitelmien tarkastus toteutuksen aikana. Jos niistä tai jostain muusta valvonnan piiriin kuuluvasta asiasta löytyy ongelmia, ratkaisemme asian yhdessä asiakkaan ja suunnittelijan kanssa. Rakentamisen valvonnassa teemme konkreettisesti valvontaa työmaakäynneillä ja tuotamme valvonnasta huolellisen dokumentoinnin. Meillä vahva asiantuntemus siitä, mitä eri rakenteissa ja rakennushankkeen vaiheissa tulee huomioida kosteudenhallinnan näkökulmasta. 

Tutustu Solwersin palveluntarjoajiin

Inmeco Oy – Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa
Työmaavalvonta tehdään aina sillä tasolla, että kehtaamme kertoa olleemme asialla. Valvojamme uskaltavat näyttää kasvonsa myös tilojen käyttäjille ja toimivat heidän kanssaan sujuvasti yhteistyössä. Rakentamisen valvonnassa ei voi korostaa liikaa työmaakäyntien tärkeyttä. Hoidamme valvonnan perusteellisesti ja dokumentoimme huolellisesti. 

Insinööritoimisto W. Zenner Oy – Helsinki
Tarjoamme työmaavalvontaa niin omiin kuin muiden toimistojen suunnittelemiin kohteisiin. Työmaan valvojina olemme tilaajan edunvalvojia. Olemme tunnettuja tarkkuudestamme ja kovasta vaatimustasostamme kohteissa. Tehtävämme on varmistaa, että projekti valmistuu laadukkain tuloksin ja sovittuna ajankohtana. Vaativissa hankkeissa joustavuus, ketteryys ja kustannusten hallinta ovat avainasemassa. 

LVI-Insinööritoimisto Meskanen Oy – Oulu 
Ammattitaitoisella valvonnalla varmistetaan hankkeelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Toimimme hankkeissa asiakkaan edunvalvojana varmistaen, että asennukset tehdään suunnitelmien mukaisesti ja asetuksia noudattaen. Valvontaan sisältyy työn aikaiset välitarkastukset, käyttöönottoon liittyvät toimenpiteet sekä lopputarkastus projektin valmistuttua. Hankkeen aikana laadimme tarkastuksista viralliset pöytäkirjat ja teemme tarvittavat viranomaisselvitykset. Tarjoamme LVIA-valvontaa rakennuttajille, rakennusliikkeille, julkisen sektorin toimijoille sekä yrityksille. 

Muut Solwers-palvelut

Tutustu myös muihin palveluihin, joita yhtiömme tarjoavat.
Scroll to Top